Autumn, Syksy 08
Hello friends, Hei Ystävät!
( I'll write in Finnish this time and make some kind of summary next time in English, okay?)
Juu, kaikenlaista on tapahtunut sitten viime kerran. Usein näissä blogiposteissa tulee kerrottua lähinnä vaan kouluprojekteista vaikka Elämässä toki tapahtuu paljon muutakin. Koetan kirjoittaa muustakin.
Kalaopetus-video on valmis, meidän pitäisi vaan polttaa siitä muutama dvd. Siitä tuli minusta hyvä. Ja hyvää palautetta ollaan saatu tähän mennessä. Kyllä sen kanssa duunia tehtiinkin. Se lähetetään sitten kouluihin oppilaiden katsottavaksi.
Tällä hetkellä työstän tyylilaji-käsikirjoitusta. Tarkoitus olisi kuvata noin kuukauden päästä. Käsikirjoittaminen on haastavaa, mutta usein myös todella mukavaa puuhaa. Aika erilaista minusta kuitenkin verrattuna tavalliseen fiktiiviseen kirjoittamiseen. Aihe ei ole helpoimmasta päästä, mutta uskon kyllä että onnistutaan.
Mari on mun kanssa työstämässä tätä käsikirjoitusta.
Mulla oli tossa taannoin syntymäpäiväkin. Vietin sitä muutamassa paikassa. Jyväskylässä käytiin syömässä ystävien ja perheenkin kanssaa ja Helsingissä niinikään syömässä ystävien kanssa. Käytiiin Helsingissä mountainissa ja ne tarjosi mulle ison jäätelöannoksen kun kuuli, että oli synttärit. Oi sitä lapseniloa.
Nykyään ei enää lahjat merkkaa paljoa vaan se kun saa kavereita kokoon. On upeaa kun kokee, että 'hei minulla on monta ystävää jotka välittävät minusta paljon.'
Ikäkriisi ei ole vielä iskenyt päälle. Tosin mietin kyllä usein juuri synttäreiden ja uuden vuoden aikaan, että olenko oikealla kurssilla elämässä, teenkö sellaisia asioita joiden parissa voin olla onnellinen ja ylpeä. Itsetarkastelun paikkoja ovat ne, niinsanotusti.
Sen ainakin tiedän, että tahdon tehdä luovia asioista ja kommunikoida työlläni toisille ja toisten kanssa.
Monenlaisia hyviä kirjoja ja elokuvia on tullut luettua ja nähtyä. Ruotsalainen 'Niin kuin Taivaassa' oli upea, samoin Antonionin 'Yö', jonka kävin arkistossa katsomassa.
Kirjoista Toby Youngin 'How To Lose Friends and Alienate People' oli sekä hauska että liikuttava. Stephen Kingin kirjoittamisopas on myös tosi hyvä. Luen myös tällaista Michael Newtonin 'Sielujen Kohtalo' nimistä kirjaa. Se herättää ajatuksia ja tunteita. Siinä kerrotaan elämästä elämien välillä. Kyllä vaan. Mister Newton on hypnologi(vai onko se hypnoterapeutti)ja hän pohjaa kirjoituksensa asiakkaiden kertomuksiin. Tosi kiinnostavaa, mutta välillä myös hämmentävää.
Olen myös ollut mukana sellaisessa näytelmä-projektissa: Woody Allenin 'Jumala' on näytelmä. Esitetään Lahden pikku-teatterilla nyt marras-joulukuussa. Tulkaa katsomaan. Minulla on melko pieni, mutta ei lainkaan merkityksetön rooli siinä :-)
Kuntavaalit meni ja mun äänestämä ehdokas meni läpi. Hyvä homma. Mietin, että voisi mennä mukaan politiikkaan enemmän. Vähän kokeilin jo sitä Yliopistoaikoinani. Olen ollut pari vuotta vaan syventynyt tähän draaman, fiktion ja elokuvan maailmaan. Ei-fiktiivinen todellisuuskin kiinnostaisi. Hehe.
( Tänne nettiin kirjoittaminen on vähän kummallista siinä mielessä kun mulla on ainakin toistaiseksi avoinna tämä blogi kaikille- mitä haluaa kertoa elämästä tämän tyylisessä foorumissa? Kuka avautuu netissä ja kuinka paljon? )
Lopettelen nyt. Rauhassa kaamosajan yli sisäisen tulen voimalla. Jeah!
