Friday, December 16, 2005

Postia Suomeksi ( +Infoa Joulukuun meditaatiosta.)

Tervehdys kaikille jotka lukevat tätä!

Nimeni on Anssi Moilanen, Lauri Anssi on koko nimi, (mikäli joku ihmettelee tämän blogin osoitetta). Ajattelin, että koska kuitenkin suurin osa ystävistä ja niistä jotka tälle sivulle saapuvat ovat varmaan suomesta niin voisi olla hyvä idea kirjoittaa myös suomeksi. ( Tajusin myös,että tämän blogin kautta voin tiedottaa meditaatioista joita aion pitää tulevaisuudessa.)

Hieman itsestäni ja tästä blogista ( blog= lyhennelmä weblog sanasta= netti-lokikirja, päiväkirja)
Olen 24-vuotias opiskelija. Opiskelen tällä hetkellä Jyväskylän Yliopiston Yhteiskuntatieteellisessä pääaineena filosofia. Ensimmäinen vuosi tässä oppilaitoksessa. Olen kiinnostunut monista asioista. Henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, maailman tilanteesta ja sen parantamisesta, musiikista ja lähestulkoon kaikesta luovasta toiminnasta. Harrastan meditaatiota, lukemista, kirjoittamista, elokuvia ja hieman liikuntaa sekä joogaa.

Olen Jyväskylästä kotoisin ja täällä opiskellut kunnes muutin Savonlinnaan, jossa kävin Taidelukion. Vuoden 1999 olin vaihto-oppilaana Australiassa, Melbournessa. Sen jälkeen kun valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2001, muutin Helsinkiin jossa suoritin opintoja Snellman-Korkeakoulussa, Steinerpadagogisessa opettajankoulutus-ohjelmassa. Välissä kävin myös siviilipalveluksen Lahdessa. Viime syksynä 2004 palasin Australiaan, jossa suoritin opintoja opettajan-apulaisena paikallisessa peruskoulussa Mt.Barkerissa Etelä-Australiassa. Harjoittelun jälkeen tutkin Australiaa lisää. Palasin Suomeen keväällä 2005.

( Tiedote: Siis seuraava meditaatio on 22.12 Torstaina Mandala-talon hoitohuoneessa, klo 18-20. Te, jotka olette täällä Jyväskylän alueella silloin tulkaa mukaan! Kyseessä on Ylösnousemus-meditaatio. Luvassa on henkistä työskentelyä Sielumme, henkisten energioiden ja Henkisten Opettajien kanssa. Opetusosuudessa käsittelemme Joshua David Stonen kirjoituksia Jeesuksesta ja Kristuksen merkityksestä otsikolla 'Sisäinen ja ulkoinen Kristus'. Luvassa on oikein hyvä meditaatio sekä hyvin kiinnostavaa tietoa. Tervetuloa! Namaste! )

0 Comments:

Post a Comment

<< Home